Kaikki loppuu aikanaan

 Lokakuussa kävimme Ipin kanssa reenaamassa ykkösrataa varten, kun minun oli tarkoitus hypätä se Ipillä. Reeni meni sinänsä ihan hyvin se ainut vaan, että Ipi oli normaalia väsyneempi, mutta ajattelin sen johtuvan vain siitä kun olimme edeltävänä päivänä menneet koulureenin jossa se oli tosi hyvä. Kun reeni oli ohi ja olin loppuverkannut ponin lähdin kävelemään sen kanssa talliin, tallille päästyämme huomasin ettei poni ollut palautunut vaikka olin kävellyt sillä ainakin 20 minuuttia .

 Kävelyttelimme sitä hetken eikä se palautunut siltikään, joten päätimme soittaa päivystävälle eläinlääkärille joka epäili ruokatorven tukosta . Juotimme sitten ponia ja kävelytimme sitä lisää ja se alkoi pikkuhiljaa vähän palautumaan, muttei silti ollut normaali.

Kun soitimme uudelleen päivystävälle eläinlääkärille hän sanoi ettei voisi tehdä asialle mitään ja kun kysyimme että uskallammeko jättää sen yöksi yksin hän vastasi että kyllä ettemme voisi tehdä enää enempää jos se oli jo suhteellisen normaali.

 Aamulla sitten menin heti ensimmäisenä katsomaan Ipiä ja se oli täysin kunnossa joten pääsi normaalisti ulos, mutten kuitenkaan uskaltanut liikuttaa sitä ennenkun tiedetään mikä sitä vaivaa, kun olimme sopineet että eläinlääkäri tulee ottamaan siitä verikokeet.

 Kun verikokeet oli otettu lähdin kotiin viettämään syyslomaa, vaikka mietitytti mikä sitä vaivaa mutten olisi kuitenkaan voinut tehdä sillä mitään ennenkuin olisin saanut verikokeiden tulokset. Kun eläinlääkäri viimein soitti hän kertoi Ipin kärsivän anemiasta ts. raudanpuutteesta, vaikkakin rautaa oli normaali määrä veressä. Se ei kuitenkaan ollut ainoa mikä ponia vaivasi vaan sillä ei myöskään ollut punasoluja veressä juuri lainkaan, mikä selittikin sen ettei se palautunut.

 Kyselin eläinlääkäriltä että voisko se viettää eläkeponin elämää koska käyttö hevoseksi siitä ei enää olisi ja eläinlääkäri oli sitä mieltä ettei näkisi mitään ongelmaa pitää sitä eläkehevosena. Äiti vielä soitti eläinlääkärille jonka jälkeen mietimme että pidänkö Ipin kiuruvedellä, mutta mielestäni se ei olisi iloinen yksin tarhassa päivät pitkät, kun ei ollut tallilla semmoista hevosta jonka kanssa se olisi voinut tarhata.

 Tulimme sitten siihen tulokseen että tuomme sen takaisin Ouluun takaisin vanhaan laumaansa jossa se saisi olla päivät muiden eläkehevosten kanssa. Mielestäni se oli paras ratkaisu, koska Ipi voisi silti nauttia elämästä, vaikka tuntuikin kauhealta ajatella sitä Oulussa kun olen itse kiuruvedellä.

 Mietin jo hetken, että lähdenkö takaisin Ouluun jotta saisin olla tämän upean ponin kanssa. Olen kiitollinen, että olen saanut tuntea näin upean ponin joka on opettanut minulle todella paljon ja ennenkaikkea opettanut että mitä tarkoittaa kun oikeasti välittää.

 Vaikka Ipistä luopuminen tuntui maailman lopulta kun olin viettänyt sen kanssa aikaa niin paljon ja en osannut odottaa että en enää ikinä saisi sillä ratsastaa alettiin kuitenkin äitin kanssa katselemaan minulle uutta hevosta.

Alkuun ajattelin etten haluaisi uutta, koska Ipi oli se ainut oikea jonka eteen olin valmis tekemään mitä vaan, enkä kauheasti innostunut hevosista joita äiti ehotteli ja muutenkin intoni ratsastamiseen oli täys nolla . Olin koululla päivystysviikolla kun äiti soitti ja kertoi että Oulussa olisi myynnissä nuori tamma Audacia. Mietin sitä hetken, mutta soitin kuitenkin A:n sen hetkiselle omistajalle ja sovimme että käyn katsomassa sitä ja hän lähetti minulle siitä videoita.

Katselin videoita A:sta ja sanoin etten haluaisi mennä edes kokeilemaan sitä, mutta äiti oli kuitenkin sitä mieltä että menemme katsomaan sitä. Ensin A:lla ratsasti mies joka sillä oli ennen ratsastanut jonka jälkeen pääsin itse kokeilemaan. Ensin menin sillä sileällä jonka jälkeen hyppäsin sillä. Kun A:ta oltiin käyty katsomassa ja lähdimme ajamaan kotiin minulle oli ensikertaa sen jälkeen kun Ipi sairastui jäänyt ratsastamisen jälkeen hyvä fiilis. Ja seuraavana päivänä Äitini soitti hevosen myyjälle ja olivat varanneet kliniikalle ajan ostotarkastukseen ja jos vain A olisi terve se tulisi minulle. Kun klinikalla käytiin ja A todettiin terveeksi teimme seuraavana päivänä kauppakirjat ja A lähti kanssani Kiuruvedelle. A saapui siis kiuruvedelle 3.11.-13

 Alkuun se oli hieman ihmeissaan uudesta paikasta ja oli hieman villinä mm. kun menimme maneesille ja maneesissa se pelkäsi kaikkea mahdollista.Ja en tajunnut vielä miten A:n saa toimimaan kun se ei ole mikään helpoin tamma, mutta pikkuhiljaa se alkoi opettamaan minulle miten se toimii ja alkoi parantua ratsastaessa kerta kerralta. Nyt olemmekin A:n kanssa reenailleet muutaman kuukauden ja se osaa aina opettaa jotain uutta. En ole katunut, että ostin juuri tämän tamman. Saa nähdä mitä siitä vielä tulee, olenkin saanut siitä joitain videoita ja ajattelin laitella niitä tänne joku päivä kunhan pääsen koneelle jolla ne toimivat, mutta tämän viikon aikana kuitenkin.

Tuossa olikin lyhyesti kerrottuna mitä on tapahtunut muutaman kuukauden aikana Ipiäkin olen käynyt Oulussa katsomassa ja se on kasvattanut kunnon talvikarvan ja viettelee onnellisia eläkepäiviä.
Ajattelin vielä tähän loppuun tarkemmin kertoa A:sta. Eli siis oikealta nimeltään Audacia on syntynyt -08 ja on on ollut kahdella omistajalla ennen minulle tuloaan. A on hypännyt reeneissä 120cm ja koulupuolella se on HeB-A. Kerran sillä on menty harjoitus estekilpailut. Tarkoituksena olisi nyt päästä reenailemaan ja kisailemaan A:n kanssa.