meidän viikko

 Tällä viikolla onkin tapahtunut asioita ihan laidasta laitaa A:n kanssa. Maanantaina muutimme uuteen talliin koululle, jonne olemme jo hetken yrittäneet saada omia hevosiamme. Alkuun ajattelin ettei se tulisi onnistumaan, koska sitä on yritetty aijemminkin ja aina se on epäonnistunut jotenkin, mutta saimme ennen joululomaa tietää, että meidän hevosten muutto vierastalliin onnistuisi. Ehtona oli toki se, että perustamme siihen oman ny-yrityksen mikä on vielä hieman vaiheessa. Maanantaina sitten muutimme Reetan kanssa A:n ja sen loput tavarat. Vanhalta talliltamme on onneksi niin lyhyt matka että selvisimme ihan taluttaen perille, olimmekin ensimmäiset jotka olivat tulleet.

 Laiteltiin siinä hetki vielä viimeisiä tavaroita paikoilleen ennenkuin lähdin liikuttamaan A:ta. Olin jo päättänyt, että menen koulua gramaaneilla, jotta A saa enemmän tukea kun se ei jaksa vielä kantaa itseään kunnolla. Aluksi kävelin ja ravailin pitkällä ohjalla, jonka jälkeen aloin tekemään käynti työskentelyä. Käynnissä tein sillä kaheksikkoa ja otin aina keskelle pysähdyksen. A oli käynnissä molempiin kierroksiin hyvä ja jatkettiin samaa ravissa välillä jääden kaheksikolla ympyrälle työskentelemään ravia paremmaksi. Ihme kyllä se oli molempiin suuntiin myös ravissa hyvä vaikka olikin Sunnuntaina oikealle ravissa paljon huonompi. Se ei astunut kunolla alle ja oli muutenkin tosi jännittyny, mutta seuraavana päivänä se olikin hyvä. Laukassa jatkettiin sitten samaa kaheksikkoa mitä oltiin käynnissä ja ravissakin tehty. Alkuun sain A:n jo menettämään hermot ja alottamaan pukki shown kun olin koonnut sitä liikaa ja yritin saada sitä laukalle ja koska se on vielä niin voimaton ettei jaksa nostaa laukkaa jos ravi on liian koottua niin menetti sitten hermot ja pukkitti laukassa joka askeleella.

Kun itse sitten tajusin, että mistä kaikki johtuu ja annoin sille enemmän tilaa se lopetti sen samantien ja alettiin tekemään kaheksikkoa ottaen aina vaihdon kun suunta muuttuu. A on nyt muutenkin ollut vasempaan kierrokseen laukatessa paljon parempi ja niin oli Maanantainakin. Oikeaan se taas oli voimaton ja takaa todella huono. Kun saatiin kiva pätkä oikeaankin suuntaan laukkaa päätin alkaa keventelemään sitä pois niin, että se saa venyttää eteen alas niin paljon kun pystyy.

 Tiistaina mentiin jälleen koulua. Kun olin verkannu sen ja aloin ratsastaa sitä se oli tosi jännittynyt ja energinen ja pelkäsi muka joka ikistä asiaa ja koitti keksiä vaikka mitä, ettei olisi tarvinnut alkaa tekemään töitä. Kun sain A:n keskittymään olennaiseen se alko pikkuhiljaa parantua tosi paljon ja lopuksi se olikin tosi hyvä ! Ja mikä kaikista positiivisinta oli niin oikea laukka oli loppuun asti hyvä. Ja kerta se tuntui hyvältä ja oikea laukkakin onnistui kunnolla ajattelin, että parempi lopettaa tähän kun se menee hyvin kuin, että sillä loppuu kunto ja se alkaa riehua niin että jäisi molemmille hyvä mieli. Tallissa sitten otin sen suoraan pesarille ja juiotin sille lämmintä vettä sekä reippaana pesin sen hännän mitä olin jo jonkun aikaa ajatellut. Sitten vain fleece päälle ja A karsinaan syömään.

 Keskiviikko ajattelin, että olisin hypännyt A:lla kun kerta maneesissa oli esteetkin valmiina ja A tuntui aluksi tosi hyvältä se jo alkuraveissa alkoi myötäämään ja liikkumaan hyvin. Kerkesin hypätä sillä yhen pikku pystynkin, kunnes tapahtui jotain ja neiti otti itseensä.. Se ei enää mitään muuta tehnytkään kun pukitteli ja pisti vastaan. Alkuun sain sen vielä laukkaamaan ympyrällä ilman että joka askeleella tulisi pukkia, mutta pikkuhiljaa sekään ei enää onnistunut ja se vaan protestoi enää en voinut käyttää ulkopohetta ilman että tuli pukki ja pikkuhiljaa en saanut ottaa edes ohjia käteen. A vain potki seiniä eikä mikään auttanut ja mietin että mitä oikein voin tehdä siellä selässä kun se vetää vaan lähtöjä johonkin suuntaan ja jos pyydän sitä liikkumaan eteenpäin se vaan pukittaa.

 Tätä jatkui ainakin puoli tuntia ja rupesin jo ajattelemaan, että entä jos se on kipeä jostai että eihän tuo ole enää mahollista ei A:kaan koskaan ole huvin vuoksi noin raju ollut. Laitettiin se sitten liinan päähän juoksemaan ja siinä sama jatkui, mutta tosin se laukkasi ja ravasi. Annoin sen sitten liinassa mennä loppuravit jonka jälkeen hetken jouduin kävelyttää tätä ihan hikistä ja väsynyttä hevosta.
 Vein sen sitten pesarille ja aloin ottamaan sitä pois ja kun pesin siitä enimmät hiet pois, takajalan kohdalla alkoi tamman häntä nousta ylös ja tajusin, että sillä on kiima ja protestointi toivon mukaan johtui siitä. Hoidin sitten A:n pois ja jätin sen talliin syömään ilta heiniä.

Torstaina Päätin ratsastaa A:n kevyesti, koska alkuviikko on ollut sillä niin rankka. Kun laitoin A:ta kuntoon kauhulla ajattelin, että mitäköhän tästä päivästä oikein tulee. Kun A:ta aloin viimein ratsastaa se yritti välillä aloittaa saman pukki shown, mutta kun sitä komensi kerran ja kunnolla se lopetti ja ei loppu aikana edes yrittänyt aloittaa samaa. Kun maneesissa oli vielä puomeja eilisestä päätin mennä sillä niitä ravissa ja laukassa ja nyt A innostui ja eikä edes yrittänyt enää jäädä pukittelemaan. Melkein koko ratsastuksen ajanhan se kyllä oli kyllä tosi jännittynyt loppua kohten vähän alkoi rentoutua, mutta huomattavasti rennompi olisi voinut olla. Olin kuitenkin tyytyväinen ettei se aloittanut mitään shouta.

 Perjantai Pidin A:lla lepopäivän.

Kaikki loppuu aikanaan

 Lokakuussa kävimme Ipin kanssa reenaamassa ykkösrataa varten, kun minun oli tarkoitus hypätä se Ipillä. Reeni meni sinänsä ihan hyvin se ainut vaan, että Ipi oli normaalia väsyneempi, mutta ajattelin sen johtuvan vain siitä kun olimme edeltävänä päivänä menneet koulureenin jossa se oli tosi hyvä. Kun reeni oli ohi ja olin loppuverkannut ponin lähdin kävelemään sen kanssa talliin, tallille päästyämme huomasin ettei poni ollut palautunut vaikka olin kävellyt sillä ainakin 20 minuuttia .

 Kävelyttelimme sitä hetken eikä se palautunut siltikään, joten päätimme soittaa päivystävälle eläinlääkärille joka epäili ruokatorven tukosta . Juotimme sitten ponia ja kävelytimme sitä lisää ja se alkoi pikkuhiljaa vähän palautumaan, muttei silti ollut normaali.

Kun soitimme uudelleen päivystävälle eläinlääkärille hän sanoi ettei voisi tehdä asialle mitään ja kun kysyimme että uskallammeko jättää sen yöksi yksin hän vastasi että kyllä ettemme voisi tehdä enää enempää jos se oli jo suhteellisen normaali.

 Aamulla sitten menin heti ensimmäisenä katsomaan Ipiä ja se oli täysin kunnossa joten pääsi normaalisti ulos, mutten kuitenkaan uskaltanut liikuttaa sitä ennenkun tiedetään mikä sitä vaivaa, kun olimme sopineet että eläinlääkäri tulee ottamaan siitä verikokeet.

 Kun verikokeet oli otettu lähdin kotiin viettämään syyslomaa, vaikka mietitytti mikä sitä vaivaa mutten olisi kuitenkaan voinut tehdä sillä mitään ennenkuin olisin saanut verikokeiden tulokset. Kun eläinlääkäri viimein soitti hän kertoi Ipin kärsivän anemiasta ts. raudanpuutteesta, vaikkakin rautaa oli normaali määrä veressä. Se ei kuitenkaan ollut ainoa mikä ponia vaivasi vaan sillä ei myöskään ollut punasoluja veressä juuri lainkaan, mikä selittikin sen ettei se palautunut.

 Kyselin eläinlääkäriltä että voisko se viettää eläkeponin elämää koska käyttö hevoseksi siitä ei enää olisi ja eläinlääkäri oli sitä mieltä ettei näkisi mitään ongelmaa pitää sitä eläkehevosena. Äiti vielä soitti eläinlääkärille jonka jälkeen mietimme että pidänkö Ipin kiuruvedellä, mutta mielestäni se ei olisi iloinen yksin tarhassa päivät pitkät, kun ei ollut tallilla semmoista hevosta jonka kanssa se olisi voinut tarhata.

 Tulimme sitten siihen tulokseen että tuomme sen takaisin Ouluun takaisin vanhaan laumaansa jossa se saisi olla päivät muiden eläkehevosten kanssa. Mielestäni se oli paras ratkaisu, koska Ipi voisi silti nauttia elämästä, vaikka tuntuikin kauhealta ajatella sitä Oulussa kun olen itse kiuruvedellä.

 Mietin jo hetken, että lähdenkö takaisin Ouluun jotta saisin olla tämän upean ponin kanssa. Olen kiitollinen, että olen saanut tuntea näin upean ponin joka on opettanut minulle todella paljon ja ennenkaikkea opettanut että mitä tarkoittaa kun oikeasti välittää.

 Vaikka Ipistä luopuminen tuntui maailman lopulta kun olin viettänyt sen kanssa aikaa niin paljon ja en osannut odottaa että en enää ikinä saisi sillä ratsastaa alettiin kuitenkin äitin kanssa katselemaan minulle uutta hevosta.

Alkuun ajattelin etten haluaisi uutta, koska Ipi oli se ainut oikea jonka eteen olin valmis tekemään mitä vaan, enkä kauheasti innostunut hevosista joita äiti ehotteli ja muutenkin intoni ratsastamiseen oli täys nolla . Olin koululla päivystysviikolla kun äiti soitti ja kertoi että Oulussa olisi myynnissä nuori tamma Audacia. Mietin sitä hetken, mutta soitin kuitenkin A:n sen hetkiselle omistajalle ja sovimme että käyn katsomassa sitä ja hän lähetti minulle siitä videoita.

Katselin videoita A:sta ja sanoin etten haluaisi mennä edes kokeilemaan sitä, mutta äiti oli kuitenkin sitä mieltä että menemme katsomaan sitä. Ensin A:lla ratsasti mies joka sillä oli ennen ratsastanut jonka jälkeen pääsin itse kokeilemaan. Ensin menin sillä sileällä jonka jälkeen hyppäsin sillä. Kun A:ta oltiin käyty katsomassa ja lähdimme ajamaan kotiin minulle oli ensikertaa sen jälkeen kun Ipi sairastui jäänyt ratsastamisen jälkeen hyvä fiilis. Ja seuraavana päivänä Äitini soitti hevosen myyjälle ja olivat varanneet kliniikalle ajan ostotarkastukseen ja jos vain A olisi terve se tulisi minulle. Kun klinikalla käytiin ja A todettiin terveeksi teimme seuraavana päivänä kauppakirjat ja A lähti kanssani Kiuruvedelle. A saapui siis kiuruvedelle 3.11.-13

 Alkuun se oli hieman ihmeissaan uudesta paikasta ja oli hieman villinä mm. kun menimme maneesille ja maneesissa se pelkäsi kaikkea mahdollista.Ja en tajunnut vielä miten A:n saa toimimaan kun se ei ole mikään helpoin tamma, mutta pikkuhiljaa se alkoi opettamaan minulle miten se toimii ja alkoi parantua ratsastaessa kerta kerralta. Nyt olemmekin A:n kanssa reenailleet muutaman kuukauden ja se osaa aina opettaa jotain uutta. En ole katunut, että ostin juuri tämän tamman. Saa nähdä mitä siitä vielä tulee, olenkin saanut siitä joitain videoita ja ajattelin laitella niitä tänne joku päivä kunhan pääsen koneelle jolla ne toimivat, mutta tämän viikon aikana kuitenkin.

Tuossa olikin lyhyesti kerrottuna mitä on tapahtunut muutaman kuukauden aikana Ipiäkin olen käynyt Oulussa katsomassa ja se on kasvattanut kunnon talvikarvan ja viettelee onnellisia eläkepäiviä.
Ajattelin vielä tähän loppuun tarkemmin kertoa A:sta. Eli siis oikealta nimeltään Audacia on syntynyt -08 ja on on ollut kahdella omistajalla ennen minulle tuloaan. A on hypännyt reeneissä 120cm ja koulupuolella se on HeB-A. Kerran sillä on menty harjoitus estekilpailut. Tarkoituksena olisi nyt päästä reenailemaan ja kisailemaan A:n kanssa.
                                                         

turvallisesti perillä

Nyt viimein sain Ipinkin tänne Kiuruvedelle. Maanantai-aamuna lähdimme Oulusta ajamaan kohti Kiuruvettä ja matka sujui hyvin muutaman harhaan ajon kera. Kun pääsimme perille, laitoin Ipin heti ulos syömään ja järjestin tavarat paikoilleen. Tallilla vierähtikin muutama tunti, kun haimme vielä purut ja kävimme läpi kaikki tallijutut. Kun pääsimme viimein Hennan kanssa asuntolalle, istuskelimme hetken asuntolalla ja lähdimme takaisin tallille moikkaamaan Ipiä ja annoin sille vielä iltaruuat.

Tänään meillä oli poikkeuksellisesti vain kolme tuntia koulua ja meillä sattuikin olemaan ratsastusta ja ratsastin Kaija-nimisellä isolla pv-tammalla. En ollut ihan varma, että kuka se oli, kun lähdimme hakemaan hevosia sisälle. Kun viimein pääsin oikean tarhan luo, niin ei ollut mikään ihan pieni kaveri vastassa. Aluksi vähän kauhistutti sen koko, kun en ole isommilla hevosilla tottunut menemään, mutta kunhan selkään pääsin, niin Kaija osoittautui todella kivaksi tammaksi! Meillä oli siis koulutunti ja harjoittelimme avotaivutuksia.

Kaija oli aluksi vasempaan kierrokseen jäykkä, mutta kun pääsi vähä vertymään, niin se muuttui ihan täysin ja oikeaan kierrokseen oli paljon parempi. Laukkatyöskentelyssä nostimme laukan suoraan avotaivutuksesta, ja jatkoimme laukkaympyrälle. Aluksi ei ollut mitään ongelmaa, mutta pikkuhiljaa Kaija alkoi kuumua vähän liikaa ja avosta ei ollut tulla mitään. Tuntui, että hevonen leviää käsiin, niin otin sitten aina pienen ympyrän jotta saisin sen rauhoittumaan.

Ku olimme loppuverkanneet hevoset, hoidimme ja veimme ne ulos, ja lähdimme syömään. Syönnin jälkeen lähdimme sitte tallille Hennan, Maijan ja Iran kanssa. Henna ja Maija lähti eri tallille (Hennan hepan luo) ja Ira tuli sitte mun mukaan Ipin luo. Sovittiin, että mennään yhdessä koululle ratsastamaan. Ipi olikin ulkona syömässä ja siivoilimme karsinan ja tarhan, ja laitoimme ruuat ennenkuin otimme Ipi sisälle.

Laitoimme sitten Ipin kuntoon ja tänään meillä oli kokeilussa kolmipalakuolain. Kun olimme kävelleet kentälle, niin kentän vieressä olevat maastoesteet olivat hirveän pelottavia ja Ipi olikin aluksi todella jännittyneen tuntuinen. Aloin sitten ravissa tekemään ympyröitä ja yritin saada sitä kuulolle, kun Ipillä oli niin paljon virtaa.

Laukassa vasta tunsi, miten paljon sillä oli oikeasti virtaa ja sai muutaman isomman pidätteen ottaa, että sain sitä edes vähän haltuun. Mietin jo hetken, että mitäköhän tästä tulee, kun hevonen ei keskity mihinkään, vaan painelee menemään miten huvittaa.

Onneksi sitten, kun ympyrällä laukkailin hetken, niin sain kumpaankin suuntaan ihan kivat pätkät, että Ipi ei painanut kädelle paljoa eikä vedättänyt. Ajattelin sitten, että ehkä parempi jättää laukkatyöskentely siihen. 

Otin vielä vähän ravityöskentelyä ennenkuin aloin keventelemään. Menin loppuravailemaan isolle kentälle ja toisella pitkällä sivulla oli uran sisäpuolella ristikko ja okseri. Ravailin normaalisti uralla, kunnes Ipi huomasi että pystyssä oli muutama este ja se alkoi kauheasti vedättämään väkisin esteille. 

Pääsimme kuitenkin elävänä esteistä ohi ja kävimme matkan varrella tutustumassa maastoesteisiin ja kävimme samalla vähän kahlaamassakin, ennenkuin lähdimme kävelemään tallille.